keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Elämä on...

sitä mitä itse haluaa sen olevan. Uskon vahvasti siihen, että jokainen voi kirjoittaa käsikirjoituksen omalle elämälleen. Uskon myös taolaiseen viisauteen, että elämässä kannattaa mennä myötävirtaan, kuullostellen kulloisiakin virtauksia. Ja vaikka aina ei juuri sillä hetkellä tietäisi, miksi tämäkin kärsimys täytyy käydä läpi, myöhemmin voi ymmärtää, että niin se elämä kuuluikin mennä silloni. Menneeseen ei kannata jäädä kiinni.

Menneisyyteen ripustautujista Johanna Tukiainen antaa oivan esimerkin. Hän on menossa naimisiin helmikuun lopussa, mutta aika ajoin palaa blogeissaan kaipailemaan entisiä poikaystäviään. Toinen on Johannan mukaan väkvaltainen psykopaatti ja toinen on pettävä narsisti. Molemmilla oli rahaa. Se tuntuu Tuksun mielestä pyhittävän kaiken. Tämä nykyinen sulho vaikuttaa arvoitukselta. Rikas hän ei ole. Rakastaako hän Tuksua oikeasti vai onko hän vain pelimies?

Aika näyttää. Peliominaisuuksai löytyy Tuksultakin. Vai miltä kuullostaa, että hän chattaillessaan kertoo erään tunnetun liikemiehen ( mainiten nimeltä) yrittäneen raiskata hänet. Jos näin oli, miksi hän ei vienyt juttua oikeuteen.  Samassa chatissa Tuksu nimittelee pressaa rumaksi lesboksi.

Noinkin kuuluisan henkilön kuin Tuksu  kannattaisi miettiä minkäläisen julkisuuskuvan itsestään antaa. Hän vastustaa itse nettiherjauksia ja syyllistyy samaan heti perään itsekin. Mutta hänhän onkin mielestään Suomen kaunein, kuuluisin ja rikkain julkkis. Miksiköhän hän sitten kerjää juotavaa kapakoissa. Onko hän myös pihi?

tiistai 1. helmikuuta 2011

Kevättä...

Kevättä ilmassa ja rinnassa, ainakin kissoilla ja koirilla, ainakin mitä on uskominen Tuksua ja miksi emme uskoisi häntä.

Tuksu kertoo fb päivityksessään hänen ihanan koirapoikapuppelinsa olevan aivan ekstaasissa nylkyttäessään Hello Kitty pupua ( joka on  kissalelu). Tuksun päätelmien mukaan koira kaipaa tyttöystävää ja Tuksu onkin sitä kertomansa mukaan hankkimassa pika pikaa. Tosin tylsät kommentoijat hänen sivuillaan väittävät, että koira on turhautunut ja kärsii virikkeiden puuttesta ja käyttäytyy sen vuoksi alistavasti, Käytös pitäisi heidän mielestään  kitkeä pikimmiten, koska se stressaa koiraa ja sitä on vaikea kitkeä myöhemmin..

Tuksua tämä huoli lähinnä naurattaa, hän on varma, että poika kärsii testosteroniryöpyistä ja siihen auttaa vain koiratyttö. Tuksun koira on kahden pienikokoisen rodun risteytys, nimeltään Nassu ja aivan valloittava...jopa niin ihana, että Tuksu menisi sen kanssa naimisiin, jos voisi.

Aivan oikeat häät pitäisi olla helmikuun loppupuolella. Mutta tuleeko häitä? Sitä ei taida tietää vielä edes Tuksu itse. Kovasti on sponsoreita hankittu ja TV 5:lle ohjelmaa kuvataan häävalmisteluista, mutta kun se sulho on niin omapäinen lappalainen. Sulho kulkee omia polkujaan kuin Gamel Boots miehet ikään. Tosin, enpä ihmettele.

Aika railakkaasti morsian on sulhoaan pettymyksen hetkillä julkisesti haukkunut. Milloin luuseriksi, milloin valehtelijaksi, milloin ruutanaksi, milloin juopoksi, milloin väkivaltaiseksi.Pahinta tietenkin on, ettei miehellä ole rahaa eikä karismaa (Tuksun mielestä sama asia?).

Jos tämä pariskunta pääsee vihille asti, jännitystä ja dramaattisia käänteistä ei tule siitä suhteesta puuttumaan. Ikuisen romantikkona uskon kuitenkin rakkauden voittavan.